maanantai 7. toukokuuta 2012

Kevättä rinnassa! :)

Ihan ensiksi tahdon onnitella Pioni-pentueen Velmua! Velmu oli viikonloppuna Tallinassa näyttelyssä ja valmistui International Premioriksi! Onnea Velmulle perheineen! :D

Kevät alkaa vihdoin tulla kohisten. Ainakin Riihimäellä puissa on jo selvät lehdenalut ja joka puolella on ihan vaaleanvihreää :)

Kävimme Unnan ja Ennin kanssa sydänultrassa Lambergin Seppoa tapaamassa ja tietysti muillakin siitostesteillä maanantaina 30.04. Molempien sydämet  olivat oikein hienossa kunnossa, ei merkkejä muutoksista :) Tarvittavien verikokeiden tulokset negatiiviset  ja tytöt saivat kehut hienosta käytöksestä! Ei kuulemma kuulunut sydämiä kuunnellessa, että olisivat olleet edes hermostuneita :) Ennikin intoutui pökkäisemään vähän Seppoa käteen päällään. (Ennin pelkäsin syövän lääkärisedän).

Blogia seuranneet ehkä muistavat, että viime keväänä tuskailin Unnan juoksemattomuuden kanssa. No tänä keväänä Unna on sitten kunnostautunut ja kun ensimmäinen kiima vauvojen jälkeen tuli niin Unna juoksi heti toisenkin kerran 3-viikon päästä. Tietysti pelkäsin, että kun ollaan saatu testitulokset valmiiksi niin tyttö pistää taas takatassut ristiin. Toisin kävi! Unna aloitti juoksun ihan ajallaan ja tällä hetkellä Unna viettää kuherruskuukautta komean Oskarin kanssa! Peukut pystyyn, että meillä on vauvoja heinäkuun puolivälin tienoilla! :) Päivittelen viikonloppuna toivottavasti tulevan pentueen tiedot kotisivuillekin.

Oskarin oma ihminen Katja olikin päivittänyt Blogiin vähän Unnan ja Oskarin treffeistä. Siellä on käyty kovaa keskustelua mm. kotitöistä ;)

Unna on se karvaton hassun näköinen tyttö ;) Ei ole oikein turkki ja massa tullut normaalia tahtia tässä keväällä takaisin. Ehkä sitten taas raskauden aikana, että voidaan pudottaa sitten taas turkki vauvojen jälkeen ;) Oskari taasen on se komea mustavalkea kollipoika :) Olen kyllä niin onnellinen, että saimme tämän mahdollisuuden Katjalta ja Suvilta. Oskarihan treffasi myös Saagan kanssa, mutta siitä ei sitten valitettavasti tullut silloin mitään. Toivotaan, että tämä tuottaisi tulosta!

Täällä kotona lisääntyvä auringon valo on selvästi tuonut meidän kastraattikolleillekin vähän kevättä rintaan! Rallit on taas sitä luokkaa, että tanner tömisee ja alta pois risut ja männynkävyt! Toisaalta huomaa, että taas on vuosi mennyt ja ikää tulee lisää. Meidän Nuppu, joka ei ole koskaan oikein sylissä viihtynyt, makoilee tälläkin hetkellä sylissäni kehräämässä. Tosin välillä Nuppu kirmailee Ennin kanssa sitä tahtia, ettei uskoisi mittariin tulevan jo 9-vuotta 11.5.

Ennin kanssa odottelemme komean sijoituspoikani Elrondin kyläilyä tuossa kesän mittaan :)

Lopuksi meidän "Vauva" Enni :) Ennistäkin on kasvanut jo ihan iso tyttö!


1 kommentti:

  1. Komea Elrond täällä katteli jo sylistä tulevan tyttöystävän kuvaa. ;) Ihana tyttö tuo Enni!

    VastaaPoista