Vierähtihän siinä sittenkin vähän pidempään kuin pari päivää, että sain blogin päivitettyä. Uuden työn myötä on tullut tässä koneella vietettyä iltaisin vieläkin vähemmän aikaa, kun koko päivän ensin töissä siinä koneella istuu! Jotenkin sitä ennemmin antaa senkin ajan karvaisille :) Blogillekin päivitin uuden keväisemmän ulkoasun, kun ulkona vähitellen paistaa taas aurinkokin ja kevät lähestyy :)
No niitä kuulumisia. Käytiin tosiaan Surokin näyttelyssä pyörähtämässä pari viikkoa sitten. Enni käyttäytyi todella nätisti ja oli ihan oma ihana itsensä. Pussaili ja puski, eikä jännityksestä ollut muita merkkejä, kuin tavallista pyöreämmät silmät ;) Neiti sai kivat arvostelut. Tuomari kehui kovasti tytön päätä, erityisesti profiilia, otsaa ja leukaa. Häntäkin tytöllä on ekstra-pitkä (tainnut periä sen Kassu-enolta). Korvat saisivat olla suuremmat, no sen tiesin jo itsekin ;) Luusto on vahva ja tyttö muutenkin vankka ikäisekseen. Painaahan tuo jo lähemmäs 4kg :) Saagakin oli näyttelemässä mukana, mutta tulossa ollut ensimmäinen kiima aiheutti tytölle sellaisen ramppikuumeen, että katsoin paremmaksi vetää tytön pois arvostelusta. Mieluummin neiti sai haistella ja kuulostella taas niitä näyttelyn tuulia ja huomata, että ei se niin pelottava paikka ollutkaan! :) Yritetään uudelleen sitten Turussa mikäli mahduttiin mukaan.
Samu ja Velmu olivat myös omistajineen näyttelemässä! Velmun hienosta ex1, VP tuloksesta kerroinkin jo! Arvostelukin oli kyllä hienoa luettavaa. Samu sai myös hyvät arvostelut ja oli jopa vähemmän ujo ja pelokas, kuin edellisellä kerralla. Poika on kyllä aivan isänsä näköinen, suuremmilla korvilla vain varustettuna! :)
Meillä kotona kotikastraatit ovat viettäneet synttärijuhlia. Nepo (Mornee Naavanenä) täytti tammikuun lopulla jo 7-vuotta! Tai oikeastaan tahdon ajatella, että vasta 7-vuotta. Nepon pojat Neo ja Nukis (Deeamore Nordic Neonee & Nobleza Nugan) täyttivät myös menneellä viikolla 6! Mihin tämä aika katoaa? Enää pari päivää ja Pioni-vauvat ovat 8kk vanhoja! :D Poikien viralliset synttärikuvat ovat vielä ottamatta. Illalla, kun tulee töistä kotiin on jo niin pimeää, että ei tahdo saada mieleisiään kuvia. Ehkä ensi viikonloppuna sitten :)
Unna ei tosiaan juokse vieläkään. Tai siis juoksee ja Enni myös. Keittiöstä olkkariin, olkkarista makkariin ja sieltä kovaa työhuoneeseen. Lisäksi kieritään lattialla, painien... Enni on toisaalta niin vauva, että sitä kiimaa en ihan vielä odotakaan, vaikka siskonsa Saaga saikin jo ensimmäisen kiimansa.
Loppuun sitten vielä kuvia.
Nupulla on peuhu päällä ja Ennin ilme kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. "Äiti, toi on ihan pimee"
Nukis ja tuima ilme "kyllä mä vielä ton liskon nappaan"
Enni edestä ja profiilia myös :)
Sitten vielä kaikki muukin vauvat. Fannyn ja Eedenin kuvan sain Kimmolta ja Niinalta! Tytöt ovat niin ison näköisiä ja Eeden on ihan emonsa kopio :) Toivottavasti pääsen tänä viikonloppuna tyttöjä katsomaan! :D
Sisu hassuttelee. Pojalla on jo tytöt kovasti mielessä. Merkkailua ei ole ollut, mutta rasvahäntä on kova, pissi haisee ja lauleluakin on esiintynyt. Sisu leikataan varmasti lähiviikkoina :) Pääsee poika turhasta painolastistaan ;)
Samu, kuva ei tee ihan oikeutta komealle pojalle. Pikkasen näyttelyssä jännitti ;)
Komea ja suuri Velmu! :D Kuva on vähän ylivalottunut, se kun on kännykällä otettu. Poika tunnisti heti mummin, kun kävin viime viikonloppuna kyläilemässä. Kovasti piti kehrätä ja pussailla, sekä tietysti yrittää vähän purra. Mummi kun oli selkeästi tullut Velmun kanssa leikkimään ja painimaan ;)
Sitten vielä Saaga-kaunotar! Saagan omassa blogissa saaganeidon.vuodatus.net on tytöstä lisää kuvia ja kuulumisia :)
ja lopuksi vielä tuosta edellisestä Ennin söpöilykuvasta vähän isompi versio :) <3