Edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua jo pari vuotta, eikä paljoa ole välissä ehtinyt tapahtua. Edellisten pentueidemme emo Unna on steriloitu ja mamma on viettänyt onnellisia (ja pyöreitä) kastraattipäiviä jo reilut 1,5-vuotta! Unna ehti olla emo kaikkiaan 4 pentueellemme, joista ensimmäiset täyttivät jo 6-vuotta kesäkuun puolivälissä. Uskomatonta!
Muutoin laumamme on entisellään. Nuppu täytti toukokuussa 13-vuotta, Nukis ja Nejo ovat jo melkein 11,5-vuotiaita, Kassu on ehtinyt 9-vuoden ikään ja Unnakin on jo 8! Tosiaan oma kasvattimme Enni 6-vuotias ja edellisestä pentueestamme kotiin jäänyt Iinakin jo 2,5-vuotias.
Ja juuri Iinan kanssa kissalamme taru on nyt saamassa jatkoa. Iina tapasi toukokuun alussa komean tuontipoikamme Peikon, kun olimme odotelleet Iinan kiimaa jo lähes 11 kuukautta! Tapaamisen ei voi sanoa olleen rakkautta ensi silmäyksellä. Peikkoa vähän pelotti sihisevä tyttö ja Iinan mielestä Peikko haisikin ihan vieraalle ja pahalle! Ei ollenkaan niin kivalle, kun vaikka kotoa löytyvät kastraattipojat, jotka Iina olisi kyllä kelpuuttanut poikaystäviksi... Oli Peikko vähän hämilläänkin tuollaisesta kurisevasta tytöstä! Eikä poika heti keksinyt mitä sellaiselle pitäisi tehdä, kun Iina lopulta heltyi ja totesi ettei tässä nyt muutakaan ole saatavilla kun sellainen pahalle haiseva pojan rötväle!
Iina tutkailee mamin hupparin suojista poikakaveria...
No parin vuorokauden tutustumisen jälkeen Peikkokin lopulta keksi mitä niiden tyttöjen kanssa kuuluu tehdä ja siitä alkoi sitten loputtomalta tuntuva odottelu josko astutus olisi onnistunut!
Komea Peikko ja itsetyytyväinen ilme "onnistuin"
Iina on kaikessa hyvin erilainen, kun emonsa Unna. Iina on lempeä, huoleton ja pirskahteleva, siinä missä Unna on ailahteleva, huolehtija ja tasaisen arvaamaton. Unnalle on ruoka maistunut aina vähän turhankin hyvin, Iina on haistanut ruokalautasta ja "kiitos söin jo, on kiire tutkimaan asioita". Joten kun Iinan ruokahalu 1,5-viikkoa astutuksesta olikin mallia "söin jo koko purkillisen jäi nälkä" niin arvasin kyllä vauvoja olevan tulossa. Sitten kun 3-viikon kohdalla nisät alkoivat turpoamaan se ei tullut yllätyksenä.
Iinan odotusta on ollut hyvin erilaista seurata, kun emonsa Unnan! Unski sai jättipentueita, ja tyttö keräsi itseensäkin varmasti tarpeeksi vararavintoa. Tyttö oli hyvin ailahteleva, viihtyi omissa oloissaan ja tahtoi jopa nukkua yksin kylpyhuoneessa oman ruokakuppinsa seurassa. Unna ei todellakaan ollut varovainen valtavan massunsa kanssa ja tyttö teki jopa huimempia akrobaattisuorituksia raskaana ollessaan, kun koskaan muuten!
Iina taasen on ruvennut entistä seurallisemmaksi! Aina Iina on seurasta pitänyt, mutta on ollut enemmänkin sellainen "älä näplää, on kiire"-tyylinen tyttö. Syliin on tultu kerran illassa ja se on ollut siinä. Nyt tyttöä pitää pitää hyvänä koko ajan! Iina hakeutuu syliin ja lähelle ja komentaa kovasti pitämään hyvänä. Meidän rämäpää ja leikkiin komentelija rauhoittui jo heti raskauden alussa. Vieläkin leikitään, mutta hyvin rauhallisesti. Iinalla on selvästi kallis lasti!
Ainut negatiivinen puoli raskaudesta on ollut se, että Iina on alkanut hakea paikkaansa laumasta. Tai no eihän se oikeastaan ole edes negatiivista, lauman kuuluu elää ja hyvin kivuttomasti tämä on mennyt.
Periaatteessa leikkaamattoman naaraan kuuluisi olla se laumansa johtaja, mutta ennen raskautta Iinalla ei ollut intressejä kivuta laumassa mihinkään. Tyttö oli tyytyväinen, kun Enni-sisko hoisi ja omat ihmiset leikitti! Joten jonkin verran sähinöitä on ollut ilmassa, kun Iina on vähän yrittänyt nostaa asemaansa! Tosin aika harmittomasti se on käynyt, niin kun kaikki muukin Iinan kanssa. Enni on edelleen lauman johtaja, sitä asemaa ei horjuteta, eikä Iina yritäkään! Enni on mukava suojelija. Mutta selvästi Iina on noussut nyt laumassa Unnan yläpuolelle ja kastraattipoikien kanssa on vähän niin ja näin. Nukiksen kainalopaikkaa yritettiin uhata, mutta siihen laittoi Enni stopin. Nukis saa edelleen etuoikeutetusti nukkua ihmis-äidin kainalossa :)
No minkä kokoista pentuetta sitten odotamme? Olen ollut oikeastaan jo alusta saakka varma, että meille on tulossa kerrankin hyvin "epä-Nenukkamainen" pentue. Eli pieni sellainen. Jo 4 viikon kohdalla arviona oli se 3-5 pentua ja nyt se on oikeastaan jopa pudonnut 2 tai 3, korkeintaan 4. Paino on noussut vajaa 1kg verran ja menemme vuorokaudella 54, eli n. 10-11 päivää synnytykseen jäljellä. Massu on pieni ja sievä ja melko tasainen. Se kylki on suurempi, jossa vauva (t) sattuvat olemaan erilaisessa asennossa. Iina viihtyy lasitetulla parvekkeella, siellä on viileää ja välillä ängetään mamin peiton sisään hurjasti hurisemaan. Aina välillä tyttö makoilee paikallaan korvat taaksepäin kääntyneitä ja häntä vispaa hurjasti. Silloin myös kylkiä pitäisi pestä. - ensimmäiset potkut tuntuu jo myös minun kättäni vasten.
Synnytyspesä laitetaan tänä viikonloppuna esille, jotta Iina saa siihen tutustua. Nyt on jo selvästi vähän katseltu paikkaa, mihin ne vauvat sitten synnytetään. Yhtään en ole tytön kanssa samaa mieltä siitä, että sopiva paikka on kirjahyllyssä kirjojen takana tai vaatekaapissa perimmäisessä nurkassa... Eihän se pesä toki kelpaa ennen kun se H-hetki koittaa, mutta on se hyvä olla esillä ja kerätä tuttuja tuoksuja.
Jatkamme Iinan kanssa seesteistä odottelua ja olemme sormet, jarpaat ja hännät ristissä, että loppuun asti kaikki menee hyvin! Pentueen tiedot on päivitetty
kotisivuillemme ja sukutaulun löydät
Pawpedsistä .
Saapi nähdä pystymmekö tällä kertaa vastustamaan pienen kissaneidon, tai -herran kutsua, vai kasvaako laumamme toisen sukupolven Nenukalla ja jo 6-sukupolvella kissoja edesmenneen Nepon jälkeen. Onhan tämä muutenkin todella uusi aloitus, uuden emon kanssa, uusi aika kissalassamme.
Seuraava päivitys, kun vauvat ovat maailmassa :)
