maanantai 13. syyskuuta 2010

Nyt kun kesä mennyt on ja...

syksy saapuu ja vauvat ovat nyt sitten 13-viikkoa vanhoja! Viimeiset rokotukset on käyty hakemassa ja terveystarkastuksilla on käyty. Sirutkin on laitettu :) Velmu ja Samu kastroitiin viikko sitten ja aletaan olla valmiita lähtemään uusiin koteihin!

Vielä on pari päivää kasvattajalla jäljellä pennuista nauttimista ennen kuin vauvat lähtevät omia perheitään ilahduttamaan! :) Näistä päivistä pitää ottaa kaikki irti! :D

Ihan ilman surua ja murhetta ei tässä viimeisinä viikkoinakaan olla selvitty. Masutauti, joka sairastettiin silloin viikkoja sitten aiheutti Samulle aika suuren reaktion virusta vastaan tai sitten jälkitaudin. Samu näyttää vaihtavan koko turkkinsa, ainakin masu ja kauluri on jo kovaa vauhtia menossa uusiksi. Ensin karvat tiputettiin ja nyt jokapuolella kasvaa sellainen 1,5cm turkinalku. Samulla myös toisessa nivusessa ollut imusolmuke reagoi aika kovasti samaan viirukseen ja se jouduttiin poistamaan samalla, kun poika kastroitiin! Hyvin on Samu ja Velmukin parantuneet leikkauksistaan, vaikka se Samulle vähän suurempi operaatio olikin! Onneksi ei kuitenkaan ollut sen vakavampaa ja nyt sitten taas kasvatetaan turkkia ja vauhti vaan lisääntyy! :D (Mitenköhän ihmeessä lääkärit kuvittelevat, että 12-viikon ikäinen pentu saadaan pysymään aloillaan, Samu sai lisänimen Speedy, kun leikkauksen jälkeen poika rallasi kahta kovempaa!...)

Terveystarkastuksilla käytiin tänään rokotusten yhteydessä ja kaikki saivat puhtaat paperit :) Kaikki pojat ovat menneet yli 2kg, Velmu tietysti isoimpana 2,3kg, sitten Samu 2,2kg ja Sisu 2,1kg. Enni on ihan perässä 1,9kg, Saaga painaa n. 1,7kg ja Enni ja Fanny n. 1,6kg.

Unnakin aloitti juoksun viime viikon loppuviikosta ja on vihdoin vieroittamassa vauvojaan. Vaikka viimeksi tänään rouva jäi kiinni koko lauma tisseillään! Ei tahdo Unnaa enää näkyä kasan alta :D

Ikävä näitä pieniä mahtavia kissanalkuja tulee hirvittävä! Onneksi saan varmasti kaikista kuulumisia tasaiseen tahtiin ja näenkin pieniä varmasti usein :) Enää pentupakkausten viime silaukset ja torstaina lähtee sitten Velmu & Saaga omiin koteihin. Perjantaina Samu, lauantaina Fanny ja Eden ja sunnuntaina vien sitten vielä Sisun. Onneksi Enni jää sulostuttamaan meidän arkea :)

Vielä viimeiseksi harvinainen yhteiskuva! (vieläpä ilman pikaliimaa otettu ;) ) Pentujen yksittäiskuvat taas tutusti kotisivujen Pennut-linkin kautta :) Loppuviikosta laitan vielä uudet (vähän valoisammat) kuvat meidän katraasta :)

Kuvassa alhaalla vasemmalta: Sisu, Enni ja Eden
Ylhäällä vasemmalta: Samu, Velmu, Fanny ja Saaga

maanantai 6. syyskuuta 2010

12-viikkoa ja vauhti senkun paranee!

Tänään tuli sitten se maaginen 12-viikkoa täyteen! Ihmeen nopeasti aika on mennyt ja nyt voi sitten virallisesti sanoa, että kesä on ohi ja syksy tulee ;) Vielä vähän päälle viikon saan nauttia vauvoista ja sitten onkin omien kotien aika saada omat odotetut pienet omiin kainaloihin kehräämään! :) Tosin jäähän tuo Enni meille meidän eloamme sulostuttamaan ja pian näenkin vauvat jo taasen, kun lokakuussa ollaan menossa porukalla näyttelyyn :)

Ihanan rohkeita ja toimeliaita pieniä kissanalkuja täällä on. Ovat vieläpä todella ihmisläheisiä ja nukkuvat mielellään vieressä yön :) Suuremmilta tuhoiltakin on vältytty ja no mitäpä pienet tuhot sen rinnalla mitä kaikkea näiltä pieniltä on elämäänsä saanut :)

Velmu on edelleen pennuista suurin painaen n. 2,2kg. Sitten tulee Samu vähän alle 2kg, Sisu ja Enni n 1,85-1,9kg, Saaga 1,6kg ja lopuksi Eden ja Fanny 1,46kg.

Unnalle on varovasti jo mietitty seuraaviakin vauvoja, mutta käydään nyt ensin parissa näyttelyssä ja ehkä sitten tuossa loppuvuodesta tai vuoden 2011 alusta Unna astutetaan seuraavan kerran jos vaan kaikki menee hyvin. Tyttöhän ei ole vielä edes juossut, tosin eiköhän se juoksu viimeistään ala lokakuun näyttelyn jälkeen...

Uusia kuvia taasen tutusti kotisivujen kautta.

Viime viikonloppuna ei kamalasti tullut kuvailtua. Allekirjoittanut vietti lauantain leipoessa ja sunnuntain koristellen kakkuja ja auttaen veljen tytön ristiäisissä. :) Meidän suvun nuorin tulokas sai eilen nimen ja oikein kauniin nimen saikin! :) Juhlimme Sofian kastejuhlaa vaaleanpunaisen kakun kera :) Onnea vielä kerran pikku-prinsessalle hienosta nimestä ja tietysti äidille ja isälle! :D



Kakun tossujen kaavan löysin Pionilaakson blogista. (Sopii muuten blogin nimi hyvin meidän vauvojen teemaan)

maanantai 30. elokuuta 2010

11 viikkoa

Vauvat täyttivät tänään 11-viikkoa!

Ensimmäisillä rokotuksilla on käyty jo viikko sitten ja viimeiset madotuksetkin annettu. Enää vähän päälle kaksi viikkoa edessä vauvojen kanssa ja sitten uudet omat kodit ottavat vauvat helliin huomiinsa! Ikävä tulee, mutta kaikilla on niin ihanat kodit tiedossa, että ei voi kuin olla iloinen! No nautitaan kuitenkin vielä näistä parista viimeisestä viikosta! :)

Unna on vieläkin hoitanut vauvojaan tunnollisesti. Alan tässä jo miettimään, että vieroittaako tuo meidän supermamma ikinä pentujaan? No toisaalta, ehkä meidän mamma ei vieroita vauvojaan niin kovakouraisesti vaan hellästi ohjaamalla. Unna päästää vauvat pari kertaa päivässä masukarvoilleen ja pesee vauvoja mielellään, mutta ei anna vauvojen enää kovin kauan siellä tisuilla viettää vaan lähtee kohteliaasti pois paikalta kunhan on vähän aikaa huvitissinä viihtynyt. Muutenkin Unna tekee jo ihan omia touhujaan ja enemmänkin leikkii vauvojen kanssa, kun hoivaa niitä. Unna alkaa olla myös enemmän oma hellyyttä vaativa itsensä. Enää ei vauvojen huudot mene pusujen edelle, vaikka Unna tunnollisesti juokseekin paikalle, jos joku vauva huutaa hätäänsä!

Fannykin löysi viime viikolla oman kotinsa ja Eden ja Fanny muuttaa samaan yhteiseen kotiin! Hienoa, että meidän elohiiret pääsevät samaan kotiin rallaamaan :)

Rokotuksetkin menivät oikein hienosti, vaikka olikin aika mielenkiintoista käydä 10 kissan kanssa rokotuksilla! Meillä oli pentujen lisäksi mukana 3 aikuistakin. Nepo, Nukis ja Unna todettiin samalla terveiksi aikuisiksi :) Seuraavalle rokotuskierrokselle parin viikon päästä lähteekin sitten mukaan Neo, Kassu ja Nuppu. Vauvat käyttäytyivät oikein nätisti lääkäritädille ja Sisu ja Saaga kehräsivät taas niin, että ei meinannut sydämen kuuntelusta tulla yhtään mitään... Onneksi siihenkin on keinonsa ja sydämet saatiin kuunneltua.

Pienoisia sydämentykytyksiä tässä vauvat kasvattajalleen aiheuttavat, kun hyppivät jo todella pitkälle, korkealle ja korkealta! Muutenkin vauhtia löytyy ja aikuisetkin ovat innostuneet rallaamaan ihan erilailla nyt pentujen kanssa. Pienet alkavat muutenkin olla jo ihan "kissoja minikoossa". Vielä viimeiset silaukset ja ovat valmiita maailmalle! :)

Näyttelyynkin ollaan tulossa. Mikäli vain mahduttiin mukaan ja ei tule mitään esteitä (kukaan ei sairastu tms.) Tulemme Ery-Sydin näyttelyyn kuuntelemaan näyttävätkö nämä norskeilta ollenkaan. Lauantaille mukaan lähtee Unna, Enni ja Saaga sekä Samu ja Sisu omistajineen. Sunnuntaina tulemme paikalle Unnan, Fannyn, Edenin ja Velmun sekä omistajiensa voimin. Enniä ja Saagaa ainakin tullaan näkemään näyttelyissä muutenkin. Aika näyttää innostuuko muiden vauvojen omistajat tuomaan omiaan tai jos kasvattaja saa aina välillä napata "oman vauvan" mukaan näyttelyyn :)

Seuraavia kasvatussuunnitelmiakin tässä mietitään pikkuhiljaa (tai on mietitty jo pidemmän aikaakin) ja mikäli kaikki menee hyvin tulee tulevaisuudessakin Nenukan vauvoja :)

Uusia kuvia taasen kotisivujen kautta. Yhteiskuviakin olen yrittänyt sinnikkäästi saada, mutta en yksinkertaisesti ole tarpeeksi nopea yksin 7 vauvan kanssa, kun tuo mieskin on siihen parhaasen kuvausaikaan töissä. Onneksi taidan saada tänne kuvausassistenkin huomenna kylään, joten tavoitteena on saada ainakin 1 yhteiskuva vauvoista. Niin ja tavoitteitahan on hyvä elämässä olla...

sunnuntai 22. elokuuta 2010

10-viikkoa, ei kai ne vielä ihan lähde?

Huomenna on sitten jo 10-viikkoa takana elämää! Ihmeellistä miten nopeasti aika menee! Enää vähän päälle 3-viikkoa ja vauvat lähtee omiin koteihinsa. Toisaalta haikea olo, että se vauva-aika on mennyt näin nopeasti, mutta kun tietää miten kaikkia vauvoja odotetaan ja miten ihanat kodit kaikkia odottaa niin ei se luopuminen ole ihan niin kamalaa! Ainakaan vielä ;) No ei vielä ajatella luopumista, onhan tässä vielä aikaa :D

Huomenna on vauvoilla rokotukset edessä. Oli pelkona, että joudumme siirtämään ensimmäisiä rokotuksia viikolla Saagan ja Sisun korvatulehdusten vuoksi. Viime viikolla kävimme jälkitarkastuksessa, korvat on täysin puhtaat ja kunnossa ja saimme luvat tulla rokotuksille nyt maanantaina! Onneksi se ei siirrä pentujen luovutusta :) Saaga kehräsi ja pussaili jälkitarkastuksessa niin mahdottomasti, että lääkäri ei edes sydäntä saanut kuunneltua. Toivottavasti neiti huomenna vähän hillitsee hyrinää, että saisimme myös sydämen kuunneltua...

Vauvat kasvavat kovaa kyytiä, tällä viikolla vauvat ovat saaneet pituutta ja korkeutta lisää, mutta silti painonnousut on olleet vähän päälle 100g luokkaa. Velmu on vauvoista suurin painaen n. 1,6kg! (mikä jätti tuosta pojasta vielä kasvaa?) ja Fanny on pienin painaen vähän alle 1,2kg. Kaikki muut vauvat sitten asettuu siihen väliin :) Eden toiseksi pienin, sitten tulee Saaga, Enni ja Sisu ovat lähes saman painoiset ja Samu ottaa Velmua kovaa tahtia kiinni! Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin, Fanny tosin on vähän nirsoillut, mikään muu kuin aikuisten nappulat ja possun kastikeliha ei tahtoisi kelvata! No nyt neiti on taas reipastunut ja suostuu syömään muiden kanssa samaa ruokaa :)

Kynnetkin on leikattu ensimmäisen kerran ja kampausta harjoitellaan melkein päivittäin :) Vauvat pääsevät myös jo hyppäämään tuolin kautta pöydälle, joten ulottuvuuksiakin elämään on tullut lisää kun ei tarvitse enää vain kiivetä! :) Maitobaarillekin Unna päästää ehkä kerran/pari päivässä, vaikka ei sieltä taida enää maitoa tulla.

Vauvoista kuvia totutusti kotisivujen kautta.

Lopuksi vielä pari yhteiskuvaa vauvoista maitobaarilla. Unnalla alkaa olla aika tukalat oltavat kasan alla...

maanantai 16. elokuuta 2010

9 viikkoa menoa ja meininkiä!

Jo yhdeksän viikkoa takana! Pikkuhiljaa iskee haikeus, että joko ne pian lähtee? Saisivat kyllä olla paljon pidempäänkin kotona :) No onneksi vielä reilu 4 viikkoa saan pitää vauvat täällä elämänilona! :D

Vauhti pennuilla sen kun vaan lisääntyy! Nyt jo hypätään korkeammalle ja korkeammalta, niin että välillä sydäntä kirpaisee. Vauvat ovat myös siinä iässä, että eivät tunnut pelkäävän yhtään mitään. Entinen kammotus-kaveri imurikin on ihan tylsä eikä eikä sitä aina edes jaksaisi väistää!

Masutaudit sun muut on nyt vihdoin voitettu (koputetaan taas sitä puuta) ja painot ovat vihdoin taas menossa ylöspäin. Velmu tietysti etunenässä, pojalla menee varmasti kuluvalla viikolla 1,5kg rikki! Aika iso jätkä tuo on :) Kaikki masutaudin kärsineetkin ovat saaneet menetetyn painon takaisin ja vähän vielä ekstraakin!

Pahin jalkoihin hyökkäilykin on saatu kitkettyä pois ja kanavoitua erilaisiin painileluihin :) Aivan ihanan helppoja lapsia nämä kyllä on, eivät pahemmin ole tehneet mitään pahojaan. Tosin paras aamuralliaika on heti sen jälkeen, kun olen lähtenyt töihin ja se tapahtuu tuossa 04.45-05.45 aikoihin. Vähän on kasvattaja-pappa valitellut, että jäävät yöunet lyhyiksi kun vauvat eivät anna vaarin nukkua... Toinen rallihetki tapahtuu tässä klo 18 aikoihin ja viimeiseksi pitää rallata vielä 23 aikaan! Ja voi sitä riemua ja vauhtia, kun isotkin kissat innostuvat rallaamaan oikein sydämensä kyllyydestä!

Fanny ja Enni nukkuvat lähes joka yön sängyssä ja Sisu tulee iltaisin valojen sammuttua hurjasti pöristen kainaloon söpöilemään! Muutkin vauvat ovat löytäneet sängyn ja ensimmäisten varpaantappo-kokeiluiden jälkeen sänky ollaan saatu rauhoitettua pelkästään nukkumapaikaksi! :)

Ensi viikolla mennäänkin sitten ensimmäisille rokotuksille ja sen jälkeen aletaan vähän harjoittelemaan valjasulkoilua. Kampaaminen kuuluu jo rutiineihin ja vitamiinipillerit :)

Meidän Edenillekin löytyi ihan oma koti :) Eden muuttaa aikanaan Helsinkiin Luka-maatiaspojan kaveriksi! :D

Vauvoista uusia kuvia totutusti kotisivujen kautta :)

tiistai 10. elokuuta 2010

Rekisterikirjat!

No niin, nyt on meidän seitsikko sitten ihan virallisestikin Norjalaisia metsäkissoja :) Tänään saapui postissa uuden uutukaiset keltaiset rekisterikirjat!

Jotenkin on mammalla ylpeä olo! Taas on yksi rajapyykki saavutettu pentujen kanssa, kun on se virallinen paperi näyttää, että todellakin ollaan ihan oikeita mettiksiä! Melkein tasan viisi vuotta siitä, kun kasvattajanimeni elokuun lopulla 2005 hyväksyttiin Kissaliitossa rekisteröin ensimmäiset pentuni :) Eli on tässä ollut aikaa harkita mihin ollaan ryhtymässä ;)

Mahataudista ollaan parannuttu -Tosin en ole ihan vielä uskaltanut huokaista helpotuksesta, saattaahan tuo iskeä vielä muihinkin. Kaikilla muilla, paitsi Ennillä ja Velmulla on ollut pari päivää vähän huono ruokahalu. Joten voihan se olla, että muut sairastivat pöpön vähän lievempänä ja oireena on ollut vain huonovointisuus. Mutta en uskalla luottaa siihen vielä, mitä tahansa voi sattua.

Muuten vauhti alkaa olla entisenlainen ja tänään Jättis-papankin pää on selvästi lopullisesti pehmentynyt. Sillä Jättis pesee autuaan oloisena Fannya aina kun saa vaan siihen tilaisuuden...

maanantai 9. elokuuta 2010

8-viikkoa ja taivas on kattona!

8-viikkoa elettyä elämää, monta vieritettyä kyyneltä ja vielä useampi onnen ja rakkauden hetki!

Vauvat kasvavat kohisten ja ovat nyt valloittaneet ympärivuorokautisesti koko asunnon. Jopa vanhuksemme Jättis on alistunut siihen tosiasiaan, että jokapuolella singahtelee tämän tästä. Parhaimmillaan meillä ravaa 7 vauvaa ja 6 aikuista... Jättis tyytyy tarkkailemaan tilannetta kunnioittavan välimatkan päästä.

Aikuiset kissat ovat ottaneet vauvat siipiensä suojiin, aina välillä joku vähän sihahtaa jossain, mutta se on lähinnä opettavaista sihinää. "Tämä on kielletty juttu/minun reviirini, tänne ei ole asiaa"

Kaikki pienet alkavat näyttämään jo ihan isoilta kissoilta ja jokaisen luonteesta on tullut hauskoja omia piirteitä esiin. Fanny esimerkiksi on ihan rakastunut kasvattaja-vaariin ja "hengailee" vaarin kanssa sohvalla ja nukkuu vaarin vieressä yöt. Sisu juoksee edelleen perässäni ja haluaa syliin ja on todella kova pusupoika. Saaga kehrää kovempaa kuin kukaan ikinä ja isottelee isommilleen kyllä mennen tullen. (Ihan hyvä, Saagalla on omassa kotonaan vastassa 3X15kg paimensukuisia lapinkoiria alamaisinaan, joten pitääkin olla vähän rohkea ja välillä jopa röyhkeä). Velmun mielestä yhä edelleen talon suurin liikkuva otus (minä) on paras painikaveri ja Velmu on päättänyt saada kasvattaja-mamman vielä nurin. Nyt kun tassut yltävät jo jalan ympärille ja hampaat alkavat olla aika terävät meillä on Velmun kanssa kova homma oppia pois velmuilun poluilta! Velmu keksii muutenkin kaikkia kivoja pieniä jäyniä, mutta kai nimi velvoittaa ;) Eeden on oikea tättähäärä, neiti ei millään rauhoittuisi syliin vaan kokoajan on uutta tehtävää ja tutkittavaa. Toisaalta tyttö tykkää nukkua vieressä ja nauttii kehräten silityksistä. Eedenillä on sellainen katse, että tyttö saa helposti anteeksi pienet jäynät... Samu oli pienenä pennuista aroin, mutta nyt kun on päästy valloittamaan koko asunto on Samusta löytynyt rohkea seikkailija, selvästi Indiana Jonesin sukua tuo poika! Enni on sievä pieni hassuttelija, joka katsoo minua viattomasti silmiin "mummi/äiskä, en se minä ollut, joka tuon vessapaperirullan otin tuhottavaksi, se oli ne muut pennut" ja sitten otetaan tassuilla hellästi poskista kiinni ja pussataan. Voiko tuolle neidille olla vihainen? Kai pitäisi voida ;)

Kynsien leikkuun opettelussa ollaan jo niin pitkällä, että otetaan niistä kynnen päistä saksilla kiinni ja pidetään tassua paikallaan. En viitsi leikata pennuilta kynsiä, ennen kuin ne selkeästi hyppäävät paikkoihin. Nyt kun vielä kiivetään niin niitä kynsiäkin tarvitaan. Ensimmäiset vitamiinitabletitkin on otettu oikein nätisti :) Kampaamistakin on harjoiteltu ja siitä pennut tuntuvat nauttivan!

Täysin ilman harmia ei tämäkään viikko mennyt, vaan Eeden ja Samu sairastivat sunnuntaina aika rajun vatsataudin. Lääkärillä kävimme molempien kanssa nesteytyksellä ja toteamassa ettei kysessä ollut mikään normaalia vatsaflunssaa vakavampi juttu (vaikka toki sekin on näin pienillä todella vakava paikka, pieni keho kuivuu nopeasti!) Vauvat ovat olleet pöpön ilmenemisestä lähtien eristyksissä omassa huoneessa, jotta pystyn paremmin seuraamaan parivaljakon syömisiä, juomisia ja vessassa käyntiä (ja minkälaista jätöstä sinne vessaan tulee) Nyt kuitenkin jo ruokakin maistuu ja vauhti on entisenlainen. Molemmilla vain paino tippui aika kovasti (50-70g) joten sen kiinniottaminen onkin taas työn takana. Tauti taitaa kuitenkin olla voitettu, vaikka huomiseen vielä omassa huoneessa ollaankin, että varmasti on kaikki kunnossa, kun lähdetään taas juoksemaan kovaa pitkin asuntoa! :) Muut pennut ja aikuiset ovat onneksi vielä säästyneet pöpöltä. (taas koputetaan puuta) ja tämän kuumuuden piikkiin laitan aika paljon.

Kaiken päälle itsekin sain pienen pöpön, joten omatkin päivät on menneet lähinnä lepäillessä ja vauvojen touhuja seuratessa/ruokkiessa!

Vauvoista taas uusia kuvia kotisivujen kautta. Yritän saada lisääkin vielä kuvia pienistä huomenissa :)

Ensimmäiseen kunnon ukkosmyräkkäänkin pennut tutustuivat ja hetken ihmettelyn jälkeen todettiin, että kiva kun märkä pysyy ulkopuolella ja ei sellainen luonnonmullistus leikkiä hidasta! ;)