sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Enää 2-viikkoa!

Enää tasan kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Masu kasvaa tasaiseen tahtiin, mutta onneksi kasvu on hidastunut jo viikon takaisesta. Unna ei oikein enää yllä pesemään itseään, tänään jouduin ensimmäistä kertaa auttamaan neitiä henkilökohtaisen hygienian hoidossa. Onneksi meillä näitä innokkaita konsulttimiehiä riittää myös hoitamaan neitiä! Unna hakeutuu iltaisin Nepon lähelle ja iso-vaarihan hoitaa mielellään. Nepo niin ylpeän näköisenä pesee ja hoitaa lapsenlapsenlastaan :)

Unnaa alkaa selkeästi jo vähän ahdistamaan masuasukit. Ensimmäiset liikkeet näkyy jo ja Unna pesee kylkiään usein potkujen jälkeen. Meistä ihmisistä tosin niitä masupotkuja on ihana seurata, mutta voin hyvin kuvitella, että Unnasta ne ei ole ihan niin ihania! Painoa on nyt tullut n. 1,5kg astutushetkestä ja masunympärys on n. 53cm. Silti veikkaan viittä tai kuutta vauvaa, maha ei ole enää ihan niin pahasti toispuoleinen kun ennen. Varsinkin nyt kun vauvat on vähän kasvaneet ja järjestäytyneet siellä masussa!

Ruoka maistuu entiseen tahtiin, tosin annoskoot on pienentyneet ja Unna käy santsaamassa useammin. Tämän viikon lopulla Unna muuttaa vähitellen meidän työhuoneseen (niiksi ajoiksi, kun ei olla kotona) totuttelemaan omaan tilaansa ja samalla saan neidille penturuuat esille kokoajaksi. Meidän kastraattilöllyköiden kun ei ole ollenkaan tarpeellista saada mitään lisäravintoa ;)

Synnytyspesänkin laitoin jo esille, meillä synnytyspesän virkaa toimittaa suuri kevythäkki, johon vielä eristän pienemmän tilan Unnalle synnytystilaksi ja vauvojen ensimmäisiksi viikoiksi. Sitten vauvojen kasvun mukaan alan lisäämään häkin pinta-alaa. Unna kävi tutustumassa pesäänsä jo, mutta totesi sen ihan tylsäksi ja kuulemma ne vauvat on paljon parempi synnyttää vaikka Deltta-puun ylämökissä! Muutenkin Unna on aiheuttanyt mammalle vähän sydämentykytyksiä, kun tosiaan pitää kiivetä aina sinne korkeimmalle paikalle nukkumaan ja sieltä pitää aina HYPÄTÄ alas... Kuulemma tullut tässä Molla-emoon... No Lauralla onkin siellä kotona kohta samanlaiset sydämentykytykset edessä x2 kun Molla synnyttää pari viikkoa Unnan jälkeen ja Afri-siskokin saa vauvansa Heinäkuun puolessavälin!

Meidän pojat ovat kyllä ottaneet uuden makoilualustan hyvin vastaan, eli Unnan synnytyspesän. Siinä kun on kiva olla, pesän verkosta tulee ilma mukavasti läpi ja masukarvatkin saa ihanan viilennyksen! Alla Nukis-vaari näyttää mallia uuden pesän käytöstä!

Pari uutta kuvaakin maha-kissasta ja kasvavasta masusta! :) (pahoittelen joidenkin kuvien hieman rakeista laatua)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti