maanantai 5. heinäkuuta 2010

Vauvat 3-viikkoa

Tasan 3 viikkoa takana! Vauvat seuraavat jo liikettä ja juoksevat pentupesän reunalle, kun kasvattaja-mamma tulee huoneeseen! Eilen maisteltiin ensimmäistä kertaa vähän maidon seassa "isojen kissojen ruokaa" ja lähes kaikki pienen avustuksen jälkeen uskalsivat maistaa ihan itse lautaselta!

Myös ensimmäiset karkausyritykset pesästä on torjuttu, huomenna laajennamme vähän pentujen elinpiiriä. Pian myös laitan harjoitusvessan pentujen ulottuville, en kuitenkaan ihan vielä :)

Pennuista Fanny (mustavalkea naaras) ja Sisu (cremevalkea uros) eivät vielä ole edes alustavasti varattuja. Ensiviikolla pennunkatsojat pääsevät omia vauvojaan katsomaan ja tutustumaan meille muutenkin kissoihimme ja sen jälkeen sitten varmasti tietää onko muut pennut varattuja! Niin ja kaikista vakuutteluistani huolimatta meille taitaa kotiin jäädä yksi pieni neiti. Aikanaan sanoin, että tarvitsee olla aika iso persoona, että pystyy meidän Lakun paikan "täyttämään" ja sellainen taitaa olla nyt löytynyt. Vaikka siis kukaan ikinä koskaan ei korvaa Lakua! Seuraamme kehitystä kuitenkin vielä hetkisen, mutta ei näin suurta rakkautta taida pystyä vastustamaan. ;)

Kuvia kaikista vauvoista kotisivujen kautta ja sieltä jokaisen pennun kohdalta pääsee pennun omaan galleriaan :)

Lopuksi vielä Unna ja Sisu söpistelee ja anopin pyynnöstä Nukis-vaari :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti