tiistai 17. heinäkuuta 2012

Hyvää matkaa Jättis 17.07.2012


--
“Tänään on se päivä, 
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet, 
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle 
vaan pidä minua sylissäsi
ja kero minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan 
kunnes olen kulkenut rajan yli 
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua, mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa kohtaamme jälleen, 
emmekä eroa koskaan”
--
Muistoissamme

Jättis
Heinäkuu -95 - 17.07.2012

Jättis sai eilen myöhään illalla halvauksen ja menetti täysin hallinnan oikeaan takajalkaansa. Jalka oli aivan kylmä ja sininen, sekä kipeä. Eläinlääkäri vahvisti lohduttoman pelkomme. Mitään ei ollut tehtävissä. Oli aika tehdä se viimeinen suuri rakkauden teko.

Jättis nukkui ikiuneen 17-vuoden iässä rauhallisesti meidän molempien läsnä ollessa. Jättiksen mukana lähti todella suuri osa meidän perhettämme ja ikävä on ikuinen.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

4 vuorokautta pientä elämää!

4 vuorokautta elämää takana ja pesässä köllöttelee 5 tyytyväistä pientä kissanalkua. Kaikilla nousee painot hyvää tahtia, eikä juuri syitä kitinöihin ole :) Unna on taas hyvä ja kärsivällinen emo, joka viihtyy pienten kanssa pesässä. Välillä vauvat vaan nukkuu Unnan massukarvoilla ja Unna kehrää tyytyväisenä.

Pienten tulevat viralliset nimet on nyt julkaistu ja vauvat on nimetty tulppaanien mukaan. Kun Unna ja Oskari tapasivat oli tulppaanit jo kukassaan :) Jonkinlaiset "työnimetkin" on saatu aikaan, mutta ne varmasti muuttuvat vielä tässä ajan kanssa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun pienet alkavat löytämään omat ihmisensä ja perheet saavat sitten päättää sopivat kutsumanimet. Jotain on vaan pakko keksiä, ettei vauvoista joudu puhumaan vain ykkösenä, kakkosena jne.

Kasvattaja-mamma on taasen jo aivan rakastunut pieniin kissanalkuihin. Ruskeista tytöistäkin alkaa selkeästi näkemään jo eroja. Ensimmäisenä syntynyt "Elle" on väritykseltään huomattavasti lämpimämpi ruskea, kuin kolmantena syntynyt "Lady". Ellellä on myös oikean etutassun pikkurillin pohja musta, kun Ladyllä se on soman vaaleanpunainen. Lady taasen nukahtelee tyytyväisenä kasvattaja-mummin kädelle, kun Elle haistelee sormia ja etsii mihin se tisu oikein katosi! Kilpparitytöstä "Tarasta" en sitten taasen pystyisi mitenkään päin luopumaan ;) Minulla kun on sellainen pehmeä kohta sydämessä (ja varmasti myös aivoissa) mitä tulee noihin kuviottomiin kilppareihin! Onneksi meillä on Enni (meidän The vauva). Mustavalkea tyttö "Pimu" on ottanut eniten painoa syntymästään. Tyttö valtasi mehukkaan alimmaisen tisun ja viihtyy siinä päivät pitkät. Tytöllä onkin aina massu täynnä ja kädelläkin tyttö köllottää tyytyväisenä venytellen. Unnan ainokainen poika "Sunny" meidän aurinkoinen :) Poika on pentueen ehdottomasti kovaäänisin ja asiaa on niin mahdottomasti! Poika hyrisi tisulla jo heti syntyessään :) Aivan ihana pieni kissanalku! Voiko ne pitää kaikki? ;)

Kesälomakin alkoi vihdoin ja sen arvaa kyllä missä "mummi"" viettää lomansa ;)

Lopuksi vielä ihana vauvantuoksuinen kasa <3

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Heinä-vauvoja! :)

Täällä kirjoittelee taas väsynyt, mutta onnellinen ihmis-mummi :) Unna on jo pari päivää antanut merkkejä siihen suuntaan, että vauvoja olisi tulossa ja viime yönähän sitä sitten tietenkin alkoi tapahtumaan!

Tällä kertaa Unna todella kuunteli toiveita ja tuloksena on 5 kaunista ja komeaa kissanalkua! :) Ensimmäisenä maailmaan putkahti kaunis ruskeatabby/valkea tyttönen (NFO n 09 22) painoa 104g, tämän jälkeen Unna piti synnytyksessä aika lailla 3 tunnin tauon. En tiedä oliko tämä yksi jotenkin irronnut aiemmin kuin muut, sillä Unna harrasti tuossa taasen aikamoisia akrobaattitemppuja, vaikka tytön laitoinkin jo maanantaina omaan huoneeseen! Sillä noiden akrobaattitemppujen jälkeen Unna alkoi selvästi olla levottomampi ja huohotella kiihtyvää tahtia.  3 tunnin tauon jälkeen tuli tilattu kiintiöpunainen poika ;) valkealla (NFO d 09) 121g. Luultavasti poika on täplikäs (24), mutta saattaa olla kuviotonkin. Kuviottomat punaisethan syntyy lähes aina vahvoilla haamukuvioilla varustettuna, joten vasta kun poika vähän kasvaa näen asian oikean laidan. Tämän pojan jälkeen asiat alkoi sujumaan aikalailla vauhtisammin! Seuraavana päivänvalon näki (tai siis eiväthän nämä näe vielä mitään) toinen kaunis ruskeatabby/valkea (NFO n 09 22) tyttönen 99g. Tässä vaiheessa mietin taas hiljaa itsekseni missä oikein on meidän Unnan Special cocktail tyttönen, eli kuvioton kilppari. No sellainenhan sieltä tulikin seuraavaksi kuin tilauksesta eli kilpikonna/valkoinen tytöntyllerö (NFO f 09) 121g. Tytöllä on taas melko persoonallinen väritys. Viimeisenä, muttei toki vähäisimpänä saimme kuin saimmekin mustavalkean tytön (NFO n 09) 101g! Yleensähän sellainen on tullut ensimmäisenä ja jo ehdin pelästyä, etteikö tulisi ollenkaan, mutta siltähän tuollainenkin kuitenkin tupsahti :) Tällä tytöllä on hauskasti ohut valkoinen piirto nenän päältä otsaan ja hännän pää on valkea! :) Värit ei muutu enää, mutta sukupuolet tarkistan levänneemmillä silmillä uudelleen :)

Unna on myös aika poikki, mutta selvästi onnellinen ja hoitaa antaumuksella vauvojaan. Ruokakin on maistunut oikein hyvin. Unnahan söi kesken synnytyksenkin purkillisen Miamorin kanaa ja kinkkua :) Olen kyllä ylpeä Unnasta. Niin kovin helppo ja rauhallinen synnyttäjä meidän mamma on :)

Mikäköhän siinä on, että kun Unna on saamassa vauvoja minä onnistun aina jotenkin rikkomaan juuri oikean käteni? Venäytin tuossa pari päivää sitten jo valmiiksi jumissa olevan olkapääni ja tuloksena on erittäin kipeä käsi, en suosittele kenellekään! ;)

No tietysti se tapahtuu, kun Unna päättää saattaa maailmaan pikkuisensa! Tämä siis on jo toinen kerta, kun synnyttelen Unnan kanssa käsipuolena! Oikeakätinen kun olen niin asiat vähän hankaloituu aina...

Huomenna ja perjantaina pitäisi vielä mennä töihin ja sen jälkeen alkaa loma. Yksittäiskuvia pennuista siis viimeistään viikonloppuna! :)

PS. Kasvattaja-mamma on muuten ehtinyt täysin taasen jo höpsähtää pieniin kissanalkuihin! Tässä pentupesän vierellä tuhinaa kuunnellessa unohtuu kummasti koko paha maailma ja aika pysähtyy. Nyt vaan peukut, hännät ja varpaat pystyyn, että nämä kriittisimmät alkupäivät sujuu hyvin ja pääsemme pontevaan elämänalkuun! :)




maanantai 9. heinäkuuta 2012

Onnea Karkki! Niin ja Unnan massu kasvaa vieläkin :)

On tullut kirjoitettua blogiin Unnan tämän raskauden aikana vähän turhan harvoin. Perinteinen syy, eli työkiireet, mutta kyllä silti pitää ryhdistäytyä!

Unnan massu ei tällä kertaa todellakaan ole aivan niin iso, kuin kahdella edellisellä kerralla. Painokin on noussut todella maltillisesti :) 1,8kg on painonnousu ja massun ympärystä ei ole kuulemma mitään asiaa mittailla. Pienempi se on kun ennen! 3-5 on aivan realistinen määrä :) Ja eihän tässä enää kauan tarvitse odotellakaan. Viikon loppuun mennessä pitäisi pienten olla maailmassa! 

Raskaus on mennyt hyvin, aivan kuten ennenkin. Paitsi massu ei ole kasvanut aivan The Tankin mittoihin. Enemmänkin nyt puhutaan mötkäleestä :) tai vaapusta ;)

On meillä muitakin kuulumisia :) Rontti (eli kotoisammin Piko tai Elrond) kävi meillä kyläilemässä. No tosin Ennihän ei sitten TODELLAKAAN aloittanut juoksua. Kylläkin kertoi hyvin painavasti mitä on mieltä sellaisista pojanklopeista! ;) Rontti on kyllä ihan kivan kokoinen poika :) Kovin korkea ja hoikka poika painaa 6,6kg! Eiköhän me tuosta vielä ihan kissan kokoinen saada ;) Rontti kävi tapaamassa kyllä toista tyttöystäväänsä, joten siitä enemmän kunhan kasvattaja julkaisee suunnitelmat sivuillaan. Sitten kun tiedetään saiko meidän kloppi mitään aikaan! Enniä poika tulee uudelleen tapaamaan syksymmällä. Sitten kun Unnan pienet on jo vähän isompia :)

Ja sitten niihin suurimpiin uutisiin! :) Kasvattaja-mamman sydän täällä pakahtuu :) Vieläkään en oikein usko viikonloppua tapahtuneeksi ;) Perjantaina lentelin Ouluun ja palautin samalla Rontin Emmin tykö. Suuntana oli Meadowpaw's-kissala, eli Merjan ja Mikon ja poikien koti, missä asuu Unnan ja Hemmon tyttö Karkki. Nukiksen tyttärentytär Helmi ja Helmin tytär Vivace :) Ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa Karkki, Merja ja tietysti myös koko muu perhe, myös se vähän karvattomampi näyttelytähti ;)

Karkin, Vivacen ja Mikon kanssa suuntasimme sitten Porokin näyttelyyn viikonlopuksi. Karkin tulokset oli mahdottoman hienot! Lauantaina ex1, TP ja sunnuntaina ex1, VP tot, TP ja paneelissakin saimme yhden äänen :) Pisteenä I:n päälle Yan Roca Folck jakoi Judge's Special Price-palkinnon tuomarin parhailleen sunnuntaina ja Karkkipa otti ja nappasi tuon hienon mitallin. "my best cat for today" :) Kyllä tuli tirautettua viikonlopun aikana onnenkyynel jos toinenkin. Kasvattaja-mamman sydän pakahtui, kun tyttö vieläpä oli niin rennosti ja hienosti :) Onnea vielä tuhannesti Karkille, Merjalle ja Mikolle ja tietysti pojille! Niin ja Vivacelle CH-tittelistä! :D Ja kiitos Riikalle meidän "käkäkäkän" "on tyyyysäää" kannosta :) 

Mielettömän rentouttava ja hauska viikonloppu takana! :)

Vauva-uutisia kunhan meillä tapahtuu jotain, eikä vaan odotella ja seurailla massun kasvua :)

Lopuksi vielä kaunis Karkki :)


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pionit 2-vuotta 14.06 ja muitakin kuulumisia

Kyllä vaan aika kuluu nopeasti! :) Meidän "wauva" Enni täytti 2 viime torstaina ja samalla siis Pionit vietti 2-vuotis syntymäpäiviään! Vastahan pienet syntyi! Aivan uskomatonta :) Vielä kerran siis onnea kaikille Pioneille tasapuolisesti ja pusuja mummilta!

Enni sai synttärilahjaksi kissanminttulelun, jonka kanssa villisti painittiin ja sitten sitä lainattiin jo vähän kavereillekin :) Tietysti myös äiskältä sai erikoishuomiota ja äiskää pitääkin herätellä monta kertaa yössä jotta voi hurjasti huristen rakastaa ihan täysillä! :) Ihana neito!

Viime viikolla myös Ruusut täyttivät jo 7kk! Voisiko aikaa hidastaa jotenkin? :)

Täällä kotona meidän mamma on nyt n. vuorokaudella 41 ja massu kasvaa tasaisesti. Ensimmäisen raskauden kanssa ollaan suunnilleen samoissa painolukemissa, mutta massun ympärys ei ole vielä yhtä suuri joten tällä kertaa todella odotan pienempää pentuetta! Massu tuntuu toispuoleiselta ja itseasiassa vasen puoli näyttääkin jo vähän suuremmalta. 5 tai alle on tällä kertaa ihan todellinen veikkaus! :) Se olisi meidän supermammalle ihana luku. 7 kanssa maito riitti hyvin pari viikkoa ja sen jälkeen jouduttiin joitain pentuja vähän lisäruokkimaan joten jos 5 kanssa maitoa riittäisi sitten paljon pidempään!

Ensi viikonloppuna yritän saada mammasta ja Ennistä ja muistakin kuvia (pitäähän Ennistä saada 2-vuotiskuva) mutta tällä kertaa vähän kesäisiä ilta-tunnelmia meidän mökiltä missä vietin viime viikonlopun :) Kuvat otettu kännykameralla...





sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesäisiä kuulumisia!

Niin se kesä vaan vihdoin tuli! Tosin aika viileäähän nyt on, mutta ei se mitään. Varmasti tässä vielä ehtii tulla helle-päivä jos toinenkin! Jotenkin tämä on vaan niin ihanaa aikaa, kun joka puolella on ihan vihreää. Linnut laulaa ja saa seurata luonnon kukkimista!

Pian tulee 2-vuotta täyteen siitä kun Pionit vetivät ensimmäiset hengenvetonsa. Tähän aikaan 2-vuotta sitten ihmettelimme meidän mamman (Tankin) vaappumista ja arvuuttelimme montako vauvaa sieltä oikein voi tulla...

Pian siis meidän "vauva" Ennikin täyttää 2-vuotta. Olen pohtinut Ennin kanssa vauvojen tekemistä todella pitkään ja odottanut sijoituspoikamme Elrondin aikuistumista. Ehdimme tuossa jo "Rontin" eli Pikon toisen omistajan Merjan ja oman ihmisen Emmin kanssa jo saada pieniä sydämentykytyksiä, kun pojalla epäiltiin harvinaista sydänsairautta (ei HCM). Onneksi kävimme Lambergin Sepon luona tarkistamassa tilanteen ja saimme hyviä uutisia. Epäilyt oli virheellisiä ja kaikki hyvin. Meillä on terve poika, ei merkkejä mistään sydänsairauksista. Myöskin GSD IV N/N (negatiivinen) ja FELV & FIV negatiiviset. Tässä sitten odotellaan, että jossain vaiheessa kesää Enni ja Piko tapaavat ja saamme vihdoin jo toisen polven Nenukan-vauvoja. Samallahan se siis on jo 6-sukupolvi kissoja meillä kotona :)

Saaga valitettavasti ei ole vieläkään kantavana ja Saagan oman ihmisen Arjan kanssa odottelemme, josko neiti pian aloittaisi seuraavan kiiman ja pääsisimme taas Manu-herrasmiestä tapaamaan. Yksi kiima ehtikin olla välissä, mutta sormet ja varpaat ristiin että seuraavasta tärppäisi!

Sen sijaan meidän supermamma Unna päätti, että on aika vauvojen :) Joten kai sen uskaltaa jo ääneenkin sanoa! Meille on tulossa vauvoja Heinäkuun puolivälin tienoilla :) Isänähän on siis komea Suvipäivän Oskari O ja emona meidän Unna, eli Leoline Hunajaiset Haaveet. Yhdistelmästä löytyy lisätietoja kotisivujen suunnitelmat osioista.

Unnalla oli tällä kerralla taasen aika kovasti aamupahoinvointia ensimmäiset 3-viikkoa, näinhän oli myös ensimmäisessä raskaudessa. Paino on noussut, mutta ei ihan niin paljon kun kahdella ensimmäisellä kerralla. Joten toiveissa olisi, että tällä kertaa todella saamme vain 5 tai alle vauvaa. Tosin eipä sillä niin väliä montako sieltä tulee, kunhan ovat terveitä. Olemme jo kaksi kertaa Unnan kanssa seuranneet 7 pienen elinkaarta ja selvinneet siitä, joten kaikki alle 8 on ihan tervetullutta :) Tosiaan kuitenkin tällä hetkellä painonnousua ajatellen odottelen 5 tai alle.

Pahoinvointi on Unnalla viimein ohi ja nyt siis ruoka maistuu paremmin kuin hyvin (siis syö taas kuin pieni hevonen) joten seurailen tässä pari viikkoa miten tuo paino kehittyy ja sen jälkeen vasta alan oikeasti arvailemaan montako siellä on! :)

Kuvassa tällä kertaa Ruusu-pentueen punainen Ressu-poika, jota kävin moikkaamassa viime viikonloppuna! Poika on kasvanut ja komistunut hurjasti :) Terveisiä myöskin kaikille muille Ruusuille ja Pioneille! :D






maanantai 7. toukokuuta 2012

Kevättä rinnassa! :)

Ihan ensiksi tahdon onnitella Pioni-pentueen Velmua! Velmu oli viikonloppuna Tallinassa näyttelyssä ja valmistui International Premioriksi! Onnea Velmulle perheineen! :D

Kevät alkaa vihdoin tulla kohisten. Ainakin Riihimäellä puissa on jo selvät lehdenalut ja joka puolella on ihan vaaleanvihreää :)

Kävimme Unnan ja Ennin kanssa sydänultrassa Lambergin Seppoa tapaamassa ja tietysti muillakin siitostesteillä maanantaina 30.04. Molempien sydämet  olivat oikein hienossa kunnossa, ei merkkejä muutoksista :) Tarvittavien verikokeiden tulokset negatiiviset  ja tytöt saivat kehut hienosta käytöksestä! Ei kuulemma kuulunut sydämiä kuunnellessa, että olisivat olleet edes hermostuneita :) Ennikin intoutui pökkäisemään vähän Seppoa käteen päällään. (Ennin pelkäsin syövän lääkärisedän).

Blogia seuranneet ehkä muistavat, että viime keväänä tuskailin Unnan juoksemattomuuden kanssa. No tänä keväänä Unna on sitten kunnostautunut ja kun ensimmäinen kiima vauvojen jälkeen tuli niin Unna juoksi heti toisenkin kerran 3-viikon päästä. Tietysti pelkäsin, että kun ollaan saatu testitulokset valmiiksi niin tyttö pistää taas takatassut ristiin. Toisin kävi! Unna aloitti juoksun ihan ajallaan ja tällä hetkellä Unna viettää kuherruskuukautta komean Oskarin kanssa! Peukut pystyyn, että meillä on vauvoja heinäkuun puolivälin tienoilla! :) Päivittelen viikonloppuna toivottavasti tulevan pentueen tiedot kotisivuillekin.

Oskarin oma ihminen Katja olikin päivittänyt Blogiin vähän Unnan ja Oskarin treffeistä. Siellä on käyty kovaa keskustelua mm. kotitöistä ;)

Unna on se karvaton hassun näköinen tyttö ;) Ei ole oikein turkki ja massa tullut normaalia tahtia tässä keväällä takaisin. Ehkä sitten taas raskauden aikana, että voidaan pudottaa sitten taas turkki vauvojen jälkeen ;) Oskari taasen on se komea mustavalkea kollipoika :) Olen kyllä niin onnellinen, että saimme tämän mahdollisuuden Katjalta ja Suvilta. Oskarihan treffasi myös Saagan kanssa, mutta siitä ei sitten valitettavasti tullut silloin mitään. Toivotaan, että tämä tuottaisi tulosta!

Täällä kotona lisääntyvä auringon valo on selvästi tuonut meidän kastraattikolleillekin vähän kevättä rintaan! Rallit on taas sitä luokkaa, että tanner tömisee ja alta pois risut ja männynkävyt! Toisaalta huomaa, että taas on vuosi mennyt ja ikää tulee lisää. Meidän Nuppu, joka ei ole koskaan oikein sylissä viihtynyt, makoilee tälläkin hetkellä sylissäni kehräämässä. Tosin välillä Nuppu kirmailee Ennin kanssa sitä tahtia, ettei uskoisi mittariin tulevan jo 9-vuotta 11.5.

Ennin kanssa odottelemme komean sijoituspoikani Elrondin kyläilyä tuossa kesän mittaan :)

Lopuksi meidän "Vauva" Enni :) Ennistäkin on kasvanut jo ihan iso tyttö!