maanantai 9. heinäkuuta 2012

Onnea Karkki! Niin ja Unnan massu kasvaa vieläkin :)

On tullut kirjoitettua blogiin Unnan tämän raskauden aikana vähän turhan harvoin. Perinteinen syy, eli työkiireet, mutta kyllä silti pitää ryhdistäytyä!

Unnan massu ei tällä kertaa todellakaan ole aivan niin iso, kuin kahdella edellisellä kerralla. Painokin on noussut todella maltillisesti :) 1,8kg on painonnousu ja massun ympärystä ei ole kuulemma mitään asiaa mittailla. Pienempi se on kun ennen! 3-5 on aivan realistinen määrä :) Ja eihän tässä enää kauan tarvitse odotellakaan. Viikon loppuun mennessä pitäisi pienten olla maailmassa! 

Raskaus on mennyt hyvin, aivan kuten ennenkin. Paitsi massu ei ole kasvanut aivan The Tankin mittoihin. Enemmänkin nyt puhutaan mötkäleestä :) tai vaapusta ;)

On meillä muitakin kuulumisia :) Rontti (eli kotoisammin Piko tai Elrond) kävi meillä kyläilemässä. No tosin Ennihän ei sitten TODELLAKAAN aloittanut juoksua. Kylläkin kertoi hyvin painavasti mitä on mieltä sellaisista pojanklopeista! ;) Rontti on kyllä ihan kivan kokoinen poika :) Kovin korkea ja hoikka poika painaa 6,6kg! Eiköhän me tuosta vielä ihan kissan kokoinen saada ;) Rontti kävi tapaamassa kyllä toista tyttöystäväänsä, joten siitä enemmän kunhan kasvattaja julkaisee suunnitelmat sivuillaan. Sitten kun tiedetään saiko meidän kloppi mitään aikaan! Enniä poika tulee uudelleen tapaamaan syksymmällä. Sitten kun Unnan pienet on jo vähän isompia :)

Ja sitten niihin suurimpiin uutisiin! :) Kasvattaja-mamman sydän täällä pakahtuu :) Vieläkään en oikein usko viikonloppua tapahtuneeksi ;) Perjantaina lentelin Ouluun ja palautin samalla Rontin Emmin tykö. Suuntana oli Meadowpaw's-kissala, eli Merjan ja Mikon ja poikien koti, missä asuu Unnan ja Hemmon tyttö Karkki. Nukiksen tyttärentytär Helmi ja Helmin tytär Vivace :) Ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa Karkki, Merja ja tietysti myös koko muu perhe, myös se vähän karvattomampi näyttelytähti ;)

Karkin, Vivacen ja Mikon kanssa suuntasimme sitten Porokin näyttelyyn viikonlopuksi. Karkin tulokset oli mahdottoman hienot! Lauantaina ex1, TP ja sunnuntaina ex1, VP tot, TP ja paneelissakin saimme yhden äänen :) Pisteenä I:n päälle Yan Roca Folck jakoi Judge's Special Price-palkinnon tuomarin parhailleen sunnuntaina ja Karkkipa otti ja nappasi tuon hienon mitallin. "my best cat for today" :) Kyllä tuli tirautettua viikonlopun aikana onnenkyynel jos toinenkin. Kasvattaja-mamman sydän pakahtui, kun tyttö vieläpä oli niin rennosti ja hienosti :) Onnea vielä tuhannesti Karkille, Merjalle ja Mikolle ja tietysti pojille! Niin ja Vivacelle CH-tittelistä! :D Ja kiitos Riikalle meidän "käkäkäkän" "on tyyyysäää" kannosta :) 

Mielettömän rentouttava ja hauska viikonloppu takana! :)

Vauva-uutisia kunhan meillä tapahtuu jotain, eikä vaan odotella ja seurailla massun kasvua :)

Lopuksi vielä kaunis Karkki :)


1 kommentti:

  1. Kiitos vielä kyläilystä, oli ihana nähdä piiitkästä aikaa :) Karkki lähettää hyrinöitä ja narinoita kasvattaja-mummille :)

    VastaaPoista