perjantai 28. syyskuuta 2012

Pikkupotilas...

Tässä olen moneen kertaan itsekseni miettinyt miten helposti kaikki on tämän pentueen kanssa mennyt. (siis vauvojen, muuten on ollut kyllä vuoristorataa) Taisinpa sanoa sen kertaalleen liian usein ääneen ja eilen illalla sain sitten tuta nahoissani mitä olen mennyt sanomaan!

Viiru oli makoilemassa lempipaikallaan Catmax-kiipeilypuussa (samassa mistä eilisen postauksen kuvat on otettu) Unna meni tyttöä pesemään ja Viiru tyytyväisenä makoili mamman hoidettavana. Kunnes - humpsis! Viiru tipahti yli 1,5m korkeudelta suoraan pallonpyörityslelun päälle. Ja sitten sattui. Viiru kömpi istumaan ja itku alkoi. Miten se matka, että kiersin sohvan, tuntuikaan kilometreiltä? Se, että sain pienen syliini vei pienen ikuisuuden. Viiru tärisi, sydän hakkasi, vilkkuluomet oli esillä. Eli selvästi tyttöön sattui. Siinä kun kävin mielessäni pahimpia vaihtoehtoja läpi (sisäinen verenvuoto, aivoissa täräys, kaikki jalat poikki jne.) tyttö vähän rauhoittui ja kokeilin laittaa neidon jaloilleen.

Oikea etutassu ja vasen takatassu eivät ollenkaan pitäneet :( No ei auttanut muuta, kuin tyttö uudelleen syliin ja puhelua päivystävälle eläinlääkäriasemalle. (Onneksi Hattulassa on Vethaus...) Ja sitten ehkä syksyn kamalimpaan vesisateeseen, lähes sakkorenkailla. Pimeään iltaan, iltakymmenen jälkeen, tytön kanssa kohti eläinlääkäriä! Tähän väliin ISO KIITOS Marialle! Kiitos kun lähdit mukaan katsomaan, että pysyin tiellä!

Eläinlääkärissä Viiru pääsi onneksi  heti oikein mukavan lääkärin tutkittavaksi. Ensin katsottiin yleiskunto, reagoivatko pupillit valoon, kokeiltiin maha ja muut sisäelimet. Virkeä, mutta vähän peloissaan oleva kivulias kisu. Sitten tutkittiin terveet jalat, että tiedettiin niiden taipuisuus. Ei mitään hätää. Sitten päästiin kipeiden jalkojen kimppuun. Viiru ei antanut yhtään taivutella oikeaa etutassua. Kipeähän se oli ja pieni maukui kipeää tassua. Toinen takatassu sama juttu. Hirvittävän kipeä!

Mummin sydän meinasi särkyä, kun pieni maukui. Vaikka tietysti tutkittava oli! Sitten vielä Viiru lähti hoitajan ja lääkärin kanssa ovien taakse röntgeniin. Odotus tuntui kestävän ikuisuuden ja aina välillä jostain kuului pieni "miu". Sen tuhannen tunnin (ehkä 10-15min) odotuksen jälkeen meidät tultiin hakemaan Viirun kuvia katsomaan. Ei tarvinnut kuin seurata pientä vaativaa (ja kovenevaa) "miu" ääntä ja tiesin missä mummin pieni oli.

Tämän ikuisuuden jälkeen sain pienen syliini (hupparin sisään on hyvä laittaa vauva turvaan) ja pääsimme tutkailemaan kuvia (olipas pienet ja söpöt jarpaat). Onneksi luut eivät olleet murtuneet, tai vielä pahempaa. Kokonaan poikki! Pientä "hittiä" oltiin kuitenkin otettu.

Viiru sai kipulääkekuurin ja viikon pakkolevon pentupesässä. Jaloittelemaan pääsee mummin vahtiessa parin päivän päästä. Tärähdys oli todella paha ja nyt sitten seurataan ettei jalat lähde turpoamaan. Pehmytkudosvamma jaloissa joka tapauksessa on, nivelet ovat vaarassa.

Viiru on nyt nukkunut siitä saakka, kun lopulta vähän ennen yhtä pääsimme kotiin, pesässä. Tyttö on väsy, mutta ei selvästikään enää niin kivulias. Ensimmäinen annos kipulääkettä saatiin suoraan nahan alle, joten se vaikuttaa huomisaamuun saakka. Ruokaa on mennyt normaalit annokset ja Multicatti on otettu nätisti :) Pissilläkin Viiru on käynyt.

Viiru nukkui tuossa sylissäni pitkät unet tyytyväisen näköisenä ("minä olen mummin Viiru"). Sisarukset hoivaavat Viirua, kun pääsevät livahtamaan pesään vessan tyhjäyksen, ruuan annon tai muun silittelyn lomassa. Unna ja Enni ovat käyneet tyttöä pesemässä ja meidän jätkätkin tuntuvat viettävän pesän luona paljon aikaa.

Vielä jaloille ei oikein voi kunnolla varata, mutta Viiru on onneksi ollut rauhallinen. Eikä turhaan rieku!  Kuitenkin vilkkuluomet eivät ole enää esillä ja Viiru on kehrännyt minulle silityksistä. Ruoka maistuu tosiaan ja se on hyvä merkki. Nyt illan mittaan pesässä alkaisi olla selvästi vähän tylsää, joten sinne on annettu tytölle vähän pieniä hiirileluja. Niitä on hyvä vähän heitellä etutassuilla ilmaan. Viiru myöskin pesee ja hoitaa itseään, joka on myös hyvä. Kipeä kissa kun ei pidä itsestään oikein huolta. Niin ja jalat eivät ole turvonneet!

Muut vauvat käyvät pesän ulkopuolella moikkaamassa siskoa :)

Mitä tästä opimme? Että pienten kanssa voi sattua mitä tahansa ja vaikka kuinka varoisi niin jotain voi silti sattua! Ei näitä oikein pumpulissa voi pitää, siitä ei saisi oikeita eväitä elämään! Viime pentueen kanssa selvisimme Helmin murtuneesta jalasta (onkohan meidän vauvat keskimääräistä vilkkaampia? Vaiko kenties jotain kissan ja apinan sekoituksia, kun riekkuvat ja kiipeävät niin kovasti?) Joten ehkä nyt selviämme Viirun kanssa :)

Jos itse venäyttää tai pahasti täräyttää itsensä (tai jokin paikka on vähän ollut sijoiltaan) sitä on seuraavana päivänä todella naatti ja vielä kipeämpi. Huominenkin on varmasti vielä paha, mutta sitten alkaa helpottamaan :)

Lopuksi vielä kuva kauniista pikkupotilaasta pesässään :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti